tiistai 29. lokakuuta 2013

Replica-lapaset

Sain sunnuntaina valmiiksi lapsen lapaset, joista edellisessä postaksessa kirjoitin. Nimesin ne Replicoiksi. Kun tuo minun kirjoneuleeni kaipaa todella paljon harjoitusta, oli nämä siihenkin tarkoitukseen hyvä työ. Kirjoneuleosuus on näissä yksinkertainen, mutta silti nätti ja opettavainen. Kirjoitan tähän postaukseen myös oman ohjeeni lapasiin itselleni muistiin. Jos haluat ohjettani hyödyntää, saat sen tehdä, mutta ohje on todellakin ensimmäinen itse kirjoittamani, joten se voi sisältää paljon sekavuuksia.


Replica
Ohje: oma (postauksen lopussa)
Lanka: Novita 7 veljestä lila/viin.pun. (577) ja valkoinen, yht. 65g
Puikot: 3 mm

Näistä tuli mallikappaleita pienemmät, mutta se ei haittaa, koska menevät 2-vuotiaalle tytölle, jolle varmasti mahtuvat varmaan vielä pitkäänkin. Alkuperäisistä mittasin tiheydeksi 22s / 10cm, mutta ovat toki olleet paljon käytössä. Kuitenkin niiden tiheyttä paremmin vastaavat lapaset saisi varmaankin noin 7 veljestä paksuisesta langasta 3,5 mm puikoilla.

Tykkään näistä todella! Eivätkä varmasti jää viimeiseksi pariksi. Seuraavaksi teen näistä isomman version, eli 3,5mm puikoilla. Mielestäni tällaiset tumput voisi pukea pienelle pojallekkin, mutta tietysti esim. sinisinä ja värivaihtoehdothan näihin ovat rajattomat. Päässä jo vilisee jos jonkin moista väriyhdistelmää.


Ohje: Replica - lapsen neulotut lapaset

Lanka: esimerkiksi Novita 7 veljestä
Puikot: 3-3,5mm
Tiheys: mallilapasissa 22s / 10cm

Valmiin lapasen mitat (3mm puikoilla):
Koko kämmenosan pituus n. 11,5cm
Leveys 6,5cm
Peukalon juuresta kärkeen n. 8cm

Varsi
Luo 48 s kuviovärillä ja neulo suljettuna neuleena kaksi kerrosta nurjaa. Vaihda pohjaväriin ja neulo kolme kerrosta sileää. Aloita sitten Ruutupiirros 1. Kun olet neulot ruutupiirroksen 19 kerrosta, neulo pohjavärillä 2 krs sileää. Neulo sitten *2 o, 2 o yht* koko kerros (= 36s). 

Vaihda kuvioväriin ja tee nyörille reiät:
1. & 2. krs: sileää
3. krs: *1 o 2 o yht, lk* koko kerros
4. & 5. krs:  sileää. 

Kämmen
Neulo päävärillä kaksi kerrosta oikein ja kavenna sauraavalla kerroksella neljä silmukkaa tasavälein (= 32s). Aloita sitten Ruutupiirros 2 ja neulo sen mukaan 9 kerrosta. Jätä seuraavalla kerroksella III. puikon 6 viimeistä silmukkaa (oikea lapanen) TAI IV. puikon 6 ensimmäistä silmukkaa (vasen lapanen) odottamaan apulangalle (tai tee kuten Käspaikassa on neuvottu).

Jatka Ruutupiirros 2 mukaan. Kun olet neulonut ruutupiirroksen kerroksia yhteensä 28 krs, tee kärkikavennukset joka kerros: I. & III. p:lla 1 o, ylivetokavennus, 6 o ja II. & IV. p:lla 6 o, 2 o yht, 1 o. Kun jokaisella puikolla on jäljellä 4s; yvk, yvk, 2 o yht, 2 o yht, yvk, yvk, 2 o yht, 2 o yht. Päättele silmukat.

Peukalo
Poimi peukalon ala- ja yläreunoista 6s sekä väleistä 1s (= 14s). Neulo kaksi kerrosta oikein ja kavenna seuraavalla kerroksella välien silmukat pois. Jaa silmukat kolmelle puikolle ja neulo sielää 7 krs. Kavenna seuraavalla kerroksella 2 o yht koko krs ja päättele silmukat.

Nyörit
Tee kuten haluat, esimerkiksi virkkaa kaksinkertaisella kuviovärin langalla n. 100 ketjusilmukkaa.

(HUOM! Jos olet nähnyt samanlaisten lapasen ohjeen jossain muualla ja sitä koskee tekijänoikeudet, ilmoitathan minulle, etten riko niitä!)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitti! :) Olisihan nuo toki voinut vaikka höyryttää ennen kuvausta, mutta kun on aina olevinaan niin kiire :D

      Poista
  2. Onpas nätit! Jään lukijaksi :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun varmasti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...